Onnellinen

Minä olen onnellinen.

Siinä se nyt on. Vajaat kolme vuotta suruista suurimman ja niiden parin pienemmän jälkeen; olen onnellinen.

Mietin miten sen muotoilisin, sanoisinko etten voisi elämääni enempää nyt kaivata. Mutta voisinhan minä; sen Peetun nyt ainakin, ja äidin. Suuremman pankkitilin, pienemmän takapuolen, aurinkoisempia syyspäiviä ja vatsataudintonta talvea. Mutta juuri nyt minulla on kaikki mitä tarvitsen. Minulla on työ, ihana koti, upeita ystäviä. Minulla on kaksi lasta sydämessäni, ja toinen lisäksi sylissäni. Ja hän.

Olen nimittäin rakastunut. Se on järjettömän ihanaa ja mielettömän pelottavaa. Matkaa on taitettu vasta vajaat pari kuukautta, kuka tietää miten pitkä tiemme tulee olemaan. Toivon sydämestäni, että se on pitkä, näen paljon potentiaalia siihen. En ole kokenut mitään tällaista aiemmin. Jopa realistinen ja matkan varrella vähän kyynistynyt minä on joutunut arvioimaan uudelleen sitä, miten jonkun kanssa palaset voivat loksahtaa paikalleen kaikilla osa-alueilla, miten jalat voivat lähteä alta parissa päivässä.

Mutta se pelko. Se, joka aluksi oli taustahyrinää, voimistuu hiljalleen korviahuumaavaksi jylinäksi. Menneen kolmen vuoden aallokot lähettävät ennalta-arvaamattomia laineitaan tänne asti. Kun on nähnyt ettei mikään ole elämässä varmaa ja kaikki voi olla hetkessä ohi, on hetkittäin todella vaikea uskoa siihen, että nyt olisi onnen aika.

Pelkään huomista ja ensi kuuta, pelkään että pelkoni ei kutistu vaan kasvaa kasvamistaan, ajaen pois hänet, joka tähän asti on ollut ymmärtäväisempi kuin olisin voinut odottaakaan. Pelkään, että mokaan jotain näin ainutlaatuista, koska en osaa kasvaa pelkoni yli.

Mutta minä opettelen. Opettelen uskomaan ja luottamaan, opettelen olemaan onnellinen. Minulla on siihen paras mahdollinen syy. Olen opetellut selviytymään, opetellut elämään, hengittämään, kävelemään omaa tietäni.

Nyt minä opettelen olemaan onnellinen. Ja olenkin. Opettelen vaimentamaan turhat pelot, tukahduttamaan tarpeen ennakoida ja optimoida, opettelen pistämään silmät kiinni ja hyppäämään, syteen tai saveen. Onnellisempi tietenkin olisin, kun voisin kertoa tästä äidille, kun voisin esitellä Peetulle. Mutta juuri nyt, mitään lisäämättä ja mitään poisjättämättä; minä olen onnellinen.