- Mä en enää ikinä istu mökillä keittiön pöydän ääressä iltamyöhällä juomassa kermalikööriä ja pelaamassa äidin kanssa Cluedoa, korttia, Blokusta tai Aliasta. Ihan käsittämätöntä, ihan käsittämättömän surullista. Ikävä.
- Miten paljon sitä voikaan nauttia pienistä asioita, nautinko niistä jo nyt jopa enemmän kuin ennen? Kuten uusista lakanoista, kirkkaan värikkäistä ja pirteistä.
- Miten Peetu matki Kaaposta oppimiaan juttuja, konttasi lattialla huutaen "olen kilmikonna" ja ripustautui jalkaan julistan "olen magneettimiäs". Ikävä.
- Äiti ei enää ole auttamassa ristisanatehtävissä. Se tiesi aina kaikkein hulluimmatkin vihjeet!
- Ihan pöhköä miten paljon sitä voi tykätä työstään. Seistä siellä juttelemassa ihmisten kanssa, lätkiä hinnoittelukoneella lappuja, suoristella lakanapinoja uudelleen ja uudelleen. Sääli, että enää pari viikkoa jäljellä.
- Miten hyvin elämä kuitenkin on. Miten kiva koti ja ihania naapureita. Miten ikinä maltan katsella asuntoja muualta kuin täältä.
- Onpa kivaa kun aurinko paistaa eikä tuuli satu naamaan. Lumi on hauskaa! Pulkkailu on hauskaa!
- Miten paljon kivoja vaatteita Peetulta jäi käyttämättä, miten kovasti olisin halunnut nähdä hänet vaikka siinä Älskling-tähtihaalarissa tai jossain tyylikkäissä juhlavaatteissa joita ei edes ikinä ostettu.
- Äidin kanssa olisi päästävä juttelemaan työjutuista, niistä uusista lakanoista, siitä miten Seela osaa jo sanoa "otota" vaikkei paljon muuta osaakaan, siitä miten loistavan joululahjan löysin anopille (kakkatyynyn) ja siitä miten lääkärit puhuivat ihan ristiin mun yskästäni (toinen määräsi antibiootin ja toinen käski olla ottamatta sitä). Äiti tykkäsi hassuista lääkäreistä. Olisi pitänyt kertoa miten fysioterapeutti epäili häntäluuvaivojen johtuvan Seelan synnytyksestä, että onpa metkaa miten kroppa toimii tai ei toimi.
-Miksi Seela ei kakkaa? Miksi Seela ei nuku? Miksi Seela nukkuu niin paljon? Miksi ikenessä on musta kohta? Tuliko Peetullekin poskihampaat jo tässä iässä? Miten ummetusta hoidetaan? Miksi tuo lapsi kakkaa noin paljon?
- Että onneksi ei erottukaan Jussin kanssa silloin, kun oli kaikkein vaikeinta Peetun ollessa pieni. Mitä kaikkea olisi jäänyt kokematta, kuten Seela. Miten hyvä juttu meillä tässä on meneillään, kaikesta huolimatta. Siitä huolimatta, että se kuorsaa ja jättää olkkarin maton vinoon iltaisin. Siitä huolimatta, että meiltä on lapsi ja mun äiti kuollut ja työtilannekin epävarma. Siitä huolimatta me nauramme ja ymmärrämme toisiamme, jaksamme rakastaa.
- Miten emme ikinä saa tietää tiesikö äiti, miten huonossa kunnossa hänen sydämensä oli. Hän sanoi kesän alussa varjoainekuvauksen jälkeen että kaikki oli suht ok, mutta epäilen ettei hän halunnut huolestuttaa.
"Jakakaa pois esineeni- Onpa hyvä, että annoin Peetun leikkiä niilläkin leluilla, joissa luki "ei alle 3-vuotiaille".
Järjestäkää asiani
Siivotkaa myös asuntoni
Toteuttakaa unelmani
Vastausta tietää, ette saa milloinkaan
katsoitte vain pintaa
Olin mitä olin, se ei muutu enää
Jätin mitä jätin, jotakin pysyvää
Kaduin mitä kaduin, on yhdentekevää
Arvoitus ei ratkea."
(Neljänsuora: Testamentti)
- Miten kaikesta huolimatta, kaikesta ikävästä, tekemättä jääneistä asioista ja syyllisyydestä huolimatta elämässä on niin paljon hyvää. On kihlauutisia, polttareita, tulevia häitä, vauvakuumetta, aurinkoisia päiviä. Jussi, Seela, ystävät ja läheiset, musiikkia, ruokaa.
- Miten jo ihan tosi tosi pieneksi hetkeksi pystyy tavoittamaan sen tunteen, kun ajan yksin autoa ja mietin elämääni ja hoilaan täysillä radiosta Onnellista miestä (Vesterinen yhtyeineen). Miten vuosi sitten luulin, että se tunne on ikuisiksi ajoiksi mennyttä.
"Joo joo päivää vaan,
taas maailma hellii lapsiaan.
Sen tahdon sanoa: elämä on janoa.
Olen tänään kukaties,
yksinkertaisesti onnellinen mies."
- Ikävä. Ikävä ikävä ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti