Siinä sitä nyt ollaan: avioero.
Päätös kypsyi, tai oikeastaan tilanne eskaloitui liikaa, jotta olisimme voineet yrittää korjata jotain. Ehkä ei edes ollut mitään korjattavaa enää.
Ero on harvoin tasapuolinen päätös, en koe että se oli sitä nytkään. Toinen on aina valmiimpi, toinen sanoo ensin ne sanat. Tai jotkut sanat. Sanat taisin sanoa minä, mutta päätös oli Jussin. En avaa sen tarkemmin miten ja miksi, mutta minä olisin halunnut vielä taistella.
Ainakin luulin niin. Toisaalta olen vain ihan tosi väsynyt. Tsemppaamaan, yrittämään, ymmärtämään. Luopumaan ja hengittämään hetki kerrallaan, aloittamaan aina alusta. Uskomaan, että tästäkin me selvitään yhdessä.
Tiedän ansaitsevani jotain parempaa, tiedän että se on olemassa. Se ei ole henkilö, vaan rauha. Tieto siitä, että vaikka kaikki muu ympäriltä sortuu, minä seison sen pölypilven keskellä. Kyyneleet ehkä silmissä, valmiina luopumaan ja alkamaan alusta taas, jälleen uuden elämänvaiheen. Mutta seison.
Ja Seela seisoo myös, toivottavasti aina. Seisoo ja hymyilee, äidin pieni aurinko. Ja kolmatta kertaa puolentoista vuoden sisään hoen samaa mantraa: "onneksi on Seela".
Suru, puhdas raivo, menetettyjen perhehetkien kavalkadi, muistot, meidän tavat, uuden odotus, luopumisen tuska, helpotus, kaikki poukkoilee sekavana sirkuksena päässä. Ajallaan se rauhoittuu, aikanaan tiedän tämän olleen hyvä näin. Viivan alle jää monta hyvää muistoa ja Peetu sekä Seela. Ei ihan turha kolmannes elämästäni.
Juuri nyt mieli kyllä kaipaa huutaa ulos sitä, mitä muuta viivan alle jää. En tee sitä silti täällä, se ei olisi kaunista eikä reilua. En halua sotkea Peetun blogia niin rumiin kitkeryyksiin. Niiden on päästävä ulos, mutta koitan pitää ne poissa täältä. Älkää siis ihmetelkö, vaikka blogi hiljenisi entisestään; olen vain siirtynyt hetkeksi muualle, tauolla, palaan pian. On vähän hommia.
Niin ja sitten; jos siellä kuitenkin on joku, joka näistä asioista päättää, niin nyt alkaisi jo riittää. Nyt olisi sen "helpottaa"-kohdan aika.
❤❤❤❤❤❤ Tsemppiä! Lupaan, että jossain vaiheessa helpottaa avioeron suhteen. Pian huomaat, että on helpompi hengittää. Meillä minä olin myös se, joka halusi taistella, yrittää, kokeilla vielä. Lopulta minä olin myös se, joka sanoi että jos ei näin, niin sitten erotaan, vaikka päätös lopulta olikin miehen. Oon nyt kolme kuukautta asunut yksin. Lapset on mulla vuoroviikoin. Pitkästä aikaa huomaan nauttivani elämästä täysillä. Aurinkoiset päivät tuntuu kirkkaammilta ja pilvisenä päivänäkin tietää, että se aurinko on, vaikka se ei näy. Vaikeita hetkiä tulee, mutta suunta on ylös.❤
VastaaPoistaKiitos kun kerroit omasta kokemuksestasi. Pakko siihen on luottaa, että tästäkin selvitään. On siinä uudessa jotain viehättävääkin, uutta ja jännittävää, jahka tästä alusta päästään eteenpäin. Lisäntyvää iloa sinullekin!
PoistaYhtään tahallani vähättelemättä tuota kipeää päätöstä, voisin kuitenkin kuvitella, että kaiken tuon käsittämättömän kokemasi jälkeen tämä olisi kuitenkin se "helpoiten" ylitettävä asia. Tarkoitan, että vaikka sitä joskus saattaisi jopa halutakin, niin Jussi ei kuitenkaan lopullisesti nyt elämästäsi poistu, vaan on ja elää yhä, ja jakaa kanssasi muistot, joista kukaan muu ei mitään tiedä.
VastaaPoistaMahdankohan nyt asetella sanani järkeä tekevään muotoon... Ehkä kuitenkin ymmärrät, mitä ajan takaa. Ja olet muuten kiistatta yksi rohkeimmista tuntemistani ihmisistä.
Kyllä minä sanoistasi löysin järkeä, paljonkin. :) On tämä varmasti omalla tavallaan "pienin" tapahtuneista asioista, mutta toisaalta myös sellainen, joka Peetun kuoleman lailla mullistaa koko arjen, kaataa melkoisen haavearsenaalin ja muuttaa mukavat muistot kipeiksi, ainakin hetkeksi. En tiedä olenko rohkea, enhän minä näitä mullistuksia ole valinnut. Ne on vain koitettava kohdata, koska muutakaan ei voi.
PoistaElämä kantaa ja myös onnea antaa! Olet läpikäynyt melkoisen "myllyn" muutaman vuoden sisällä ja selviät kyllä tästäkin. Olet rohkea, vahva ja avoin ihminen! Nyt vaan eteenpäin ja asiat asettuvat paikoilleen. Ja samaa toivon Jussillekin!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaOlen lukenut blogiasi ihan sieltä alusta asti. Oppinut kauniiden sanojesi kautta tuntemaan pientä, ihanaa Peetu-poikaa ja itkenyt satoja kertoja. Nyt ensimmäistä kertaa huomasin kiroilevani lukiessani kirjoitustani, miten jollekin voidaan antaa noin paljon kannettavaksi. Uskon kuitenkin, että tämän päätöksen myötä on helpompi hengittää. Kovasti voimia tulevaan! Olet ihana.
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi ja siitä että olet lukenut!
PoistaKaikkea hyvää ja voimia! ❤❤❤ Olet mahtava nainen ja äiti!! :)
VastaaPoistaKiitos.
PoistaOletko Teija koskaan ajatellut lopettaa surussa vellomista? Olet kokenut pahimman:oman lapsen kuoleman. Se on selvää ja kiistämätöntä. En kuitenkaan ymmärrä miksi raahaat surua väkisin mukanasi? Miksi kirjoitat edelleen tätä blogia ja tuot julki lapsesi kuolemaa. Ei sillä, että salata tarvitsisi. Oletko nyt vihainen miehellesi siitä, että hän haluaa ja on valmis jatkamaan elämässä eteenpäin, eikä väkisin kieri murheen alhossa, kuten sinä? Jossain vaiheessa, kun tarpeeksi kauan jatkat kuoleman märehtimistä, huomaat olevasi yksin, iäkäs, etkä ole elänyt päivääkään. Jos sinussa yhtään järkeä on, et päästä Jussia menemään, vaan alat itse elää. Sitä varmasti tyttäresi ja edesmennyt poikasikin toivoisi.
VastaaPoistaOlen pahoillani jos sanoillani aiheutan sinulle mielipahaa, se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on potkia sinua perseelle, noin henkisessä mielessä. En laita tähän nimeäni, jotta et ala vihata minua. Jos kuitenkin nimeni tästä jotenkin selviää, haluan sinun tietävän, että kirjoitin viestin vain sinun parhaaksesi.
^En tiedä tunnetko Teijan henkilökohtaisesti, mutta aika rankkaa tekstiä sellaiselta joka oletettavasti ei ole lastaan menettänyt. En oleta, että kukaan tätä voisi ymmärtää ennen kun itse joutuu kokemaan ja siltikin olemme kaikki erilaisia, käsittelemme eritavoin asioita! Ja se, että puhumme tai ikävöimme lastamme ei välttämättä aina tarkoita, että surussa vellomista, vaikka onhan lapsen menetys väistämättä koko loppuelämän suru. Suru joka kulkee jonkilaista ympyrää aaltoilen, ollen välillä syvemmällä. Meillä on samanlainen oikeus puhua heistä kuin elävistä lapsista, he ovat meille yhtä rakkaita ja lisäksi meillä on järkyttävän kova ikävä heitä! Anteeksi sai vain minut kiehumaan, jos joku mulle sanoisi noin niin varmasti ärähtäisin.
PoistaTeija, toivotan sinulle kovasti voimia eroprosessiin. Surullista ettei löytynyt keinoja asiota läpi käydä yhdessä, vaikka olette kokenut rankkoja asioita. Toivottavasti päätös on oikea ja lopulta siltä osin elämästä löydätte onnen ja rauhan <3
No huhhuh, aikamoinen analyysi tilanteesta. Oletan viimeisten lauseidesi perusteella, että tunnen sinut. Silloin varmasti myös tiedät olosuhteet, joissa olemme päätyneet eroon ja syyt siihen. Siinä tapauksessa tiedät myös, ettei ole kyse siitä, että "päästän" Jussin menemään.
PoistaToisalta uskon, että et kuulu lähipiiriini. Jos kuulut, tuo vellomisanalyysi tuntuu entistäkin pahemmalta. En ole vellonut Peetun kuolemassa enää pitkään aikaan, olen elänyt elämääni. Tämä blogi on ollut paikka, jossa olen purkanut mieltäni asian suhteen, analysoinut sitä ja sen vivahteita. Arjessani olen nauranut, tehnyt ja hakenut töitä, tavannut ystäviä, matkustanut, liikkunut ja kiukutellut pienistä tavallisista asioista kuten kuka tahansa. Se puoli ei varmaan ole näyttäytynyt täällä blogissa, mutta jos tosiaan tunnet minut myös oikeasti, tiedät sen varmasti. Ja jos et, olen todella kiinnostunut tietämään millä lailla tämä vellomiseni näyttäytyy.
Minä tulen aina suremaan Peetua, hän oli lapseni ja kuoli. Puolitoista vuotta on lyhyt aika sen käsittelemiseen. Toivottavasti erotat käytöksessäni sen, mikä on vellomista ja mikä muistamista. Itse olen kuvitellut tekeväni vain jälkimmäistä.
Anonyymi,
PoistaTämä on Teijan oma blogi ja hän saa kirjoittaa tänne ihan mitä vain, miten kauan vain ja mistä haluaa. Jos ei kiinnosta, niin älä lue. Mutta älä omaa raukkamaisuuttasi tule tänne anonyymisti huutelemaan asioista, joista et loppuen lopuksi mitään tiedä.
Toiselle anonyymille; kiitos puolustuksestasi ja kauniista sanoistasi. En itsekään ymmärrä, mitä tuo ensimmäinen anonyymi hakee takaa; sitäkö että pitäisi olla puhumatta Peetusta? Lopettaa tämän blogin kirjoittaminen? Kumpaakaan en aio, nyt ainakaan, ihan kiusallanikaan. Löysin jostain hienon lainauksen asiaan liittyen (kirjoittaja Scribbles&Crumbs, vapaasti suomentaen): "Me puhumme heistä, ei siksi että olisimme jumissa tai emme olisi siirtyneet eteenpäin. Puhumme heistä, koska he ovat meidän ja me olemme heidän, eikä mikään määrä kuluvaa aikaa voi sitä muuttaa."
PoistaJa Amanda, kiitos kun olet olemassa.
PoistaPeetun muisteleminen ei tule jättämään Teijaa yksin, me muistelemme Peetua yhdessä Teijan kanssa. Voimia teille. <3
PoistaKiitos kun muistelette!
PoistaKäsittämätön kommentti "Oletko ajatellut lopettaa surussa vellomista?" Tämä on blogi lapsensa menettämisestä ja elämästä sen jälkeen. Se suru ei pääty koskaan. Olemme niin ylpeitä siitä miten Teija on tätä surua käsitellyt ja ottanut vastaan vastoinkäymisiä, et selvästikään tunne häntä lainkaan. Tätä blogia pitää rohkein ja järkiperäisin ihminen jonka tiedän ja tästä blogista on varmasti ollut niin monelle apua. Myös meille sivustaseuranneille.
VastaaPoistaHäpeäisit kommenttiasi.
Tiina, kiitos! ♥
PoistaYhdyn edellisiin. Inhottavasti sanottu ja paskamaisella tarkoitusperällä. Vai toivot ettei Teija pahoita mieltään. Voi hyvänen aika sentään, jos oma lapsi kuolee, niin siinä selviytymisprosessissa kestää hieman pidempään kuin 1,5 vuotta. Vaikka Teija onkin mielestäni todellakin blogissakin muistellut poikaansa, niin kuin hänellä on täysi oikeus eikä märehtinyt tai vellonut! Ja kuinka kauniisti oletkin muistellut ja kirjoittanut. <3 Olisit sinä anonyymi vaan kirjoittanut omalla nimelläsi, tai sanonut asiasta sitten kasvotusten, jos olet joku Teijan tuttu. Säälittävää kommentoida näin arkaluontoisia asioita tuolla tavalla, ikään kuin tietäisit enemmänkin asiasta, joka on ihan oikeasti loppu peleissä vain kahden ihmisen tiedettävissä oleva asia. Ei kukaan, edes lähipiiriin kuuluva tiedä, mitä kenenkin parisuhteessa oikeasti tapahtuu. Joten, raukkamainen kommentti. Pidä jatkossa tuollaiset turhat mölyt mahassasi. Etenkin jos/kun et itse tiedä lapsen menetyksestä mitään.
VastaaPoistaTeija, en tunne edelleenkään sinua henkilökohtaisesti, mutta olen lukenut ja kommentoinut blogiisi jo pitkään, ja todellakin ihailen kaikkea sitä vahvuutta ja viisautta, mitä koen sinussa olevan ja meille lukijoillekin hieman avaat näiden upeiden kirjoitustesi kautta. Edelleen toivon, että joskus pääset kirjantekohommiin! Suukko poskellesi ja nauti vaikka lasi kuohuvaa tai levy suklaata. Olet sen ansainnut. <3
Olen tavallaan odottanutkin, että tänne tulee jokin tämänlaatuinen kommentti. Onhan se vääjäämätöntä, kun tuntuu että näitä kommentteja saavat jossain vaiheessa nekin, jotka eivät sure niin julkisesti. Edelleen toivoisin, että tämä anonyymi olisi avannut tarkemmin sitä, miten vellomiseni "oikeassa elämässä" näyttäytyy ja mitä hän odottaisi minun tekevän sen sijaan; olevan puhumatta Peetusta? Kiitos kun olet lukenut ja kommentoinut. ♥
PoistaTässä on edeltävät jo sanoneet tuohon anonyymin tekstiin paljon sitä, mitä itsekin halusin tulla sanomaan. Toivon todella, että jos tunnet Teijan, kuten annat ymmärtää, otat häneen yhteyttä rehdisti. Inhottavaa laukoa tuollaista tekstiä anonyymina ja lisätä toisen pahaa mieltä vielä arvoituksella kuka oikein olet. Toisaalta tekstistäsi päätellen, et taida tuntea Teijaa kovinkaan hyvin.. Vellominen ja asian / omien tunteiden käsittely on todella kaukana toisistaan.
VastaaPoistaJa mitä tulee alkuperäiseen tekstiin, toivon jälkeen kerran sinulle Teija paljon voimia <3 Äläkä huolestu, jos vaaleanpunaiset keijukaiset saapuvat, ne voi olla ihan kivoja seuralaisia silloin tällöin. Ja todellakin toivon, että nyt alkaisi vastoinkäymisten osalta parempi aika.. Olet tärkeä, ainutlaatuinen ja rakas!
Sini, mulla on ikävä sua! ♥
PoistaVoi luoja mitä aivopieruja joku on täällä päästellyt ja vielä raukkamaisesti anonyymisti! Oot Teija ihana ja sulla on kaikki maailman oikeudet tuntea mitä tunnet ja puhua siitä vaikka maailman tappiin asti!
VastaaPoistaKiitos Kirsi!
PoistaHeipparallaa anonyymi nro 1. Yhtä mielivaltaisesti kuin nimesi Teijan "vellojaksi", nimeän sinut "Urpoksi". Pun intended.
VastaaPoistaKun menettää jotain, joka on ollut olemassa, koska sen on itse luonut, ei surua tarvitse raahata mukana - se kulkee mukana ihan itsekin. Muuttaen toki muotoaan ajan kuluessa, mutta kulkee mukana, aina ja ikuisesti. Puolitoista vuotta on tässä asiassa silmänräpäys. Siitä surusta ei myöskään koskaan valmistu, tai kuten sanoit, "ole valmis jatkamaan eteenpäin elämässään", vaan sen eri muotojen kanssa oppii elämään.
Jos SINUSSA olisi yhtään järkeä, olisit ymmärtänyt, ettei noin voi sanoa kenellekään lapsensa menettäneelle, ainakaan jos tarkoituksesi ei ollut aiheuttaa mielipahaa. Laitan tähän nimeni, niin voit vapaasti vihata minua - tunne on siinä tapauksessa molemminpuolinen.
-Erika
Kiitos Erika, tämä kommentti hymyilytti ja lämmitti. Osaat asettaa sanasi tosi hyvin.
PoistaYhdyn edellisiin kirjoittajiin ja haluan vielä painottaa, että Teija on vellonut surussa varmasti vähiten kuin kukaan tuntemani ihminen, vaikka hänellä jos kenellä siihen olisi oikeus kaiken tapahtuneen jälkeen. Anonyymi ei taida ymmärtää lukemaansa kovin hyvin, jos tulkitsee Teijan liikuttavat kirjoitukset ja surun herättämien tunteiden erittelyn vellomiseksi. Olen varma, että blogi antaa myös valtavasti toivoa ja vertaistukea muille, jotka joutuvat kohtaamaan suuren surun. Itse toivon, että saan lukea Peetuun liittyviä muistoja, ajatuksia ja tunteita vielä pitkän aikaa. <3 Valtavasti jaksamista edelleen ja iso halaus, murunen.
VastaaPoistaKiitos, sinä ihana. Ihan varmasti tulen jatkamaan tuntemuksien ja muistojen jakamista, lukekoon ken tahtoo. :)
PoistaTeijan läheisesti tuntevat tietävät tosiaan sen, jo yllä monesti mainitun, että Teija kaikesta kokemastaan huolimatta on mitä järkevin, rohkein, sydämellisin ihminen, ja välittää jokaisesta lähellään olevasta valtavasti. Millään ilveelläkään ei Teijaa tunteva ihminen voi sanoa hänen "vellovan surussa". Oman lapsen kuolema on suurin kuviteltavissa oleva suru, ei se lopu koskaan. Siitä ei voi toipua, kuten jostain sairaudesta. Siitä ei voi päästä yli, kuten teini-iän sydänsuruista. Se on ja pysyy.
VastaaPoistaAnonyymilta todella raukkamainen kommentti, vieläpä ilman uskallusta seisoa sanojensa takana, ja mitä ilmeisimmin ilman hajuakaan asioiden todellisesta tolasta (tämän postauksen aiheeseen viitaten). Toivon totisesti, että tällainen ihminen ei Teijan elämässä ole ainakaan jatkossa!
Meille kaikille Teijan läheisille tämä blogi on äärimmäisen tärkeä, myös oman surutyön kannalta. Olet Teija rakas, mutta senhän sä tiedätkin ❤️
Kiitos kauniista sanoistasi. Minäkin toivon, että tämä kyseinen henkilö (jonka nimestä minulla saattaa olla pari aavistusta, ainakin siitä, mistä hän on blogiini alunperin eksynyt) poistaa itse itsensä elämästäni, siinä todennäköisesti minimaalisessa määrin missä hän on siinä ollutkaan.
PoistaRakas sinäkin.
Teija, täällä ollaan ja luetaan ja aina tuetaan sinua. Kaikissa näissä kohtaamissasi vastoinkäymisissä. Kuten näet, meitä tukijoita on paljon, yhdestä anonyymistä mielensäpahoittajasta ei kannata piitata. Oman äitini kuollessa luin uudestaan blogikirjoituksiasi samasta aiheesta - ne tulivat silloin tarpeeseen surun sanoittamiseen. Varmasti moni lapsensa menettänyt kokee saman lukiessaan tätä blogia. Anna palaa vaan omaan tyyliisi muista välittämättä!
VastaaPoistaJos tästä mielensäpahoittajasta jotain hyötyä oli, niin tässä kurjassa tilanteessa on ollut todella lämmittävää ja kannustavaa lukea näitä kauniita sanoja. Kiitos siis sullekin! Nähdään pian, toivottavasti!
PoistaOletko, Anonyymi, koskaan ajatellut lopettaa muiden mielen pahoittamista, toisen surun arvottamista, katkeruudessa vellomista? Olet kokenut pahimman: muuttunut täynnä myrkkyä olevaksi kyynikoksi. Se on selvää ja kiistämätöntä. En kuitenkaan ymmärrä miksi raahaat sitä paskaa muiden niskaan? Ei sillä, että salata tarvitsisi, sen voisi vain jättää tuomatta esiin näin rumalla tavalla. Oletko nyt vihainen itsellesi siitä, että Teija pystyy käsittelemään suruaan mitä upeimmalla tavalla, jatkaa elämässä eteenpäin, löytämään keinonsa jaksaa taas yhden hetken eteenpäin, eikä pysähdy sontimaan katkeruutta ympärilleen kuten sinä? Jossain vaiheessa, kun tarpeeksi kauan jatkat muiden elämän arvostelua ja katkeroitumista, huomaat olevasi yksin, iäkäs etkä ole elänyt päivääkään. Jos sinussa yhtään järkeä on, et päästä näitä sanoja enää koskaan näppäimistöltä ulos, vaan nöyrryt pyytämään anteeksi sekä muilta että itseltäsi. Sitä varmasti jokainen toivoisi.
VastaaPoistaEn ole pahoillani, jos sanoillani aiheutan sinulle mielipahaa. Tarkoitukseni on osoittaa pikkusieluinen mitättömyytesi, noin henkisessä mielessä. Laitan tähän nimeni, jotta voit vapaasti vihata minua. Haluan sinun tietävän, että viestisi kertoo paljon enemmän omasta mustasta katkeruudestasi kuin Teijasta, joka on suurenmoisen lämmin ihminen ja oikeutettu suremaan juuri sillä tavalla, kuin hänen pirtaansa sopii. Avioero on mutkainen päätös ja vaikea niille, joita se koskettaa. Meidän tehtävämme on kunnioittaa sitä päätöstä ja tukea sen koskettamia ihmisiä.
Olet Teija rakas.
Mahtavaa Outi!
PoistaHieno kirjoitus!
Outi kyllä naulasi tämän ihan 6-0. Kiitos! Tämä lämmitti ja toi hymyn huulille. <3
PoistaOnpas "urpo" anonyymi urpo. Olen blogia jonkin aikaa seurannut. Tsemppiä ja voimia tulevaan!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaPäivittäin oot ollut mielessä, Teija. Koko sydämestäni toivon, että kunhan tää loputon koleus tästä viimein väistyy, säkin saat kääntää kasvosi aurinkoon, ja että se lämpö ja rauha malttaisi viipyillä tällä kertaa. Oot yks hienoimmista ihmisistä joita tiedän ja tunnen, elämällä on vielä jemmassa hienoja asioita sua varten, ihan varmasti.
VastaaPoistaVaikka tuon pikkusieluisen ääliön kommentti yllätti, se havahdutti myös siihen että kyseessä taisi ensimmäinen oikeasti ilkeä kommentti sun blogiin. Mieti, vasta nyt, vaikka blogistania on ilkeilijöitä täynnä. Miksi: koska oot ihan mahtava nainen, jolla on huikea sanojen ja kielen taju, ja koska sun blogi on auttanut varmasti tosi monia ihmisiä sanoittamaan suuria ja pienempiäkin suruja, tekemään oivalluksia omastakin elämästä ja sävyjen kirjosta siinä.
Nähdäänhän pian! -Niina
Kiitos kauniista sanoista, olet rakas! Ja todellakin olen itsekin iloisesti yllättynyt siitä, että kesti näin kauan ennen ensimmäistä typerää kommenttia. Jotenkin jopa olen ylpeä siitä, ihan kuin blogia ei olisi olemassa ennen kuin tulee kärkäs provokommentti. Todellakin nähdään!
PoistaKyllä täytyy olla tyhjä päästään tuon ihmisen, joka anonyymisti/raukkamaisesti kommentoi halveksuen sekä tuomiten. Tunnen jonkin verran ihmisiä, joilta selvästi puuttuu empatia. Kyky antaa itsestään hyvää. Empatia on opittava. Se ei tule luonnostaan.
VastaaPoistaHeiltä ei voi odottaa muunlaista tekstiä, kuin tämä edellä oleva. Kuolema, ja sen aliarvioiminen laskettakoon puolestani synniksi. Ja mitä tulee eroon. On se aina kahden ihmisen päätös. Tuskinpa kukaan on kenellekkään vihainen, jos joku jatkaa elämäänsä.( ja kumpi se on joka jatkaa? Teija vai Jussi?Se on mielestäsi automaattisesti Jussi, niinkö? Sittenhän tässä mahdollisesti ratkeaa kuka olet ;)
Jokatapauksessa,se että jatkaa elämäänsä, ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö suru menetyksestä kulje mukana. Ei sitä niin vain päätetä jättää taakse. Ilmeisesti itse pystyt lokeroimaan tunteesi. Kulkemaan anonyyminä arvostelijana tuomiten ihmisiä heidän kohtaloistaan...
Viihdyn (voiko niin sanoa) tässä blogissa. Itken Peetua. Itken niitä poikia, jotka kaksi viikkoa sitten kuolivat kolarissa ohikulkutiellä. Itken lahjakasta jääkiekkoilijapoikaa, joka jäi auton alle vajaa viikko sitten. Mietin heidän kaikkien läheisiä, ja lähetän voimia heille. Olen empaattinen ja välitän.
Olen vieläkin tyrmistynyt lukemastani.
Toivon sydämmestäni Teija, ettet jää kyseisen henkilön kommentointia sen enempää pohtimaan. Tiedät olevasi arvokas kahden lapsen äiti. Kultaakin kalliimpi. <3
Kiitos Minttu, sinullekin! Osaat aina sanoa jotain, mikä saa kyyneleet silmiin. Sen verran haluan painottaa, että Jussi tuon kommentin takana ei missään nimessä ole, hän on ollut ihan yhtä pöyristynyt kuin kaikki muutkin. En myöskään usko, että kyseessä on kummankaan kaveri, saati ystävä, sillä he kyllä tietävät eromme syyt ja sen, kumpi meistä on taipuvaisempi vellomaan. ;)
PoistaJussiin ei missään nimessä ollut tarkoitukseni viitata. Kirjoittaminen oikein luettavaksi on toisinaan vaarallista ja hankalaa :)
VastaaPoistaNo mutta pointtini oli se, ettei kyseiselle anonyymille kannata antaa sekuntiakaan elämästä. Niille sekunneille on varmasti parempaakin käyttöä. Iloa päivääsi Teija <3
Voi ei, olen tosi pahoillani puolestasi Teija. Mutta ehkä taas, pienistä hetkistä se aurinkokin sieltä alkaa pilkottaa..
VastaaPoistaKiitos, niin täytyy uskoa.
PoistaVoimia Teija! <3
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoistaVoimia Teija! Itse lueskelen blogiasi aina silloin tällöin, kuin kuulumisiasi katsoen. Itselläni kuoli läheinen hetki sitten, perheenjäsen muttei lapsi. Ja tunnen että kannan ikuisesti ikävää sydämessäni, siitä etten voi enää nähdä, tuntea, kokea taikka kertoa miten rakas hän on. Omia lapsiani katsoessani en voi olla miettimättä teidän Peetua. Mitä jos itse menetän lapseni, itkettää. Tunne on murskaava. En pysty samaistumaan, mutta uskon että pystyn tuntemaan surun. Se on pysähdyttävä. On hienoa, että jaksat edelleen kirjoittaa blogia. Se on osa terapiaa. Kiitos sinulle, kaikkea hyvää ja aurinkoista kesää. Olet vahva nainen ja äiti.
VastaaPoistaKiitos huikean kauniista sanoistasi. Muistan itsekin ennen Peetun kuolemaa tunteneeni tuon murskaavan surun jo ajatuksesta, että menettäisin lapseni. Ja nyt muistan sen hämmennyksen, kun murskaus ei olltkaan niin murskaava. Ehkä se oli jotain vielä pahempaa? Ehkä se vain oli totta ja siksi kohdattava, eikä sen murskaavuutta voinut siinä hetkessä punnita. Yhtä kaikki, parempi jos sitä ei ajattelisi liikaa. Toisaalta se saa arvostamaan sitä, mitä on. Ennen kaikkea tiedän, että on madotonta olla murehtimatta. Ja siksi kiitän siitä, että ajattelet Peetua. Aurinkoista loppukesää sinulle ja perheellesi!
Poista