Muisti ja muistot

Aika kuluu hitaasti ja hirveän nopeasti. Tuntuu että kaksi kuukautta on mennyt vilauksessa, mutta toisaalta siitä entisestä elämästä on pieni ikuisuus. Joinain hetkinä pystyn palauttamaan kaiken mieleeni viiltävän selkeänä, sen tunteen kun Peetu oli täällä, sen elämän. Joinain hetkinä se kaikki tuntuu unelta, koko pieni ihminen on kuin kaunista kangastusta. Joku sanoi, että pitää kirjoittaa ylös kaikki puuhat, sanat, Peetun höpsötykset. Ajattelin silloin että mitäpä suotta, muistan Kaiken kuitenkin aina. Nyt alkaa jo tuntua siltä, etten välttämättä muistakaan. Ja varsinkin kun pikkusisko kasvaa, muistanko joskus vuosien kuluttua kumpi lapsista sanoi "helihotteri" ja kumpi tykkäsi maksalaatikosta? Toivottavasti tämä on vain väliaikainen vaihe, joku mielen suojelukeino. Toivottavasti se joskus palautuu, että muistan niin selvästi sen naurun, sen miltä iho tuntui ja miltä Peetu tuoksui. Nyt sen tuntuu olevan usvaverhon peitossa, vaikeasti tavoitettavissa.

Elämän jatkaminen ilman Peetua on viime aikoina tullut konreettisemmaksi ja samoin kipu siitä, miten se ylipäätään voi olla mahdollista. Olemme muutaman viikon sisällä lähdössä pohjoiseen pienelle retkelle. Tuntuu pahalta. Mutta pahalta tuntuu aika usein täällä kotonakin, joten mitä se myöskään hyödyttää että olemme lähtemättä? Peetu kulkee mukana kuitenkin, sydämessä ja puheissa aina.

Asuntommekin on laitettu myyntiin. Tämä oli tarkoitus tehdä joka tapauksessa, kyseessä ei siis ole mikään "pakeneminen". Päin vastoin, jos emme olisi tätä aikoneet tehdä kevään aikana muutenkin, en varmaan haluaisi tästä mihinkään muuttaakaan. Silloin ensimmäisinä päivinä mietin, miten ikinä enää voin olla tässä asunnossa; ylipäätään olla, saati sitten levollisin mielin. Nyt tuntuu päin vastoin siltä, etten haluaisi täältä  lähteäkään. Peetu eli koko elämänsä täällä, tuntuu kuin hylkäisin hänet kun viimeistä kertaa suljen ulko-oven. Mutta luotan siihen, että kaiken tavaran keskellä Peetukin tulee mukaan, siellä sydämessä ja puheissa, mutta myös niissä konkreettisissa tavaroissa.

Kirjoitin Peetun vauvakirjan loppuun. Yleisesti ottaen olen kaikenlaisen turhanpäiväisen sälän säilyttämistä vastaan ja olen miettinyt siivotessani tulenko rehellisesti jotakin tavaraa vielä tarvitsemaan tai kaipaamaan. En tiedä mitä tarkoitusta varten tuo vauvakirja olisi, kun sen omistaja ei sitä ikinä tule lukemaan eikä katselemaan niitä esineitä ja vaatteita, joita säästin hänen muistolaatikkoonsa. Nyt siitä tulee muistolaatikko eri merkityksessä, mutta en voisi ikinä heittää pois niitä tavaroita tai tuota kirjaa.

Tuntuu hullulta ja häilyvältä, miten pienestä esineiden arvo on kiinni. Yhtenä päivänä saappaat ovat vain (likaiset) jalkineet, seuraavana päivänä viiltävä muisto kuralammikoista ja iloisesta naurusta. Tahmainen jälki ikkunassa oli pari kuukautta sitten ärsyttävä tarha, nyt Peetun viimeinen suukko, jota vitkastelin pyyhkiä pois. Mutta miten onnekas olen, että niin on! Miten valtavan hienoa, että Peetu on joka paikassa. Varsinkin kun se fyysinen muistaminen sumenee, on korvaamatonta että Peetu tulee esineistä ja asioista mieleen vaikkakin vielä viiltävänä. Toivon kovasti, että niin on jossain toisessakin kodissa, vaikkei Peetu ole siellä elänytkään.

Tässä päivänä muutamana tajusin, miten onnekkaita olemme kun saimme viettää Peetun kanssa kaksi ja puoli vuotta. En ole hetkeäkään toivonut, että hänet voisi vain pyyhkiä pois, ettei olisi niitä ihania muistoja muttei tätä viiltävää suruakaan. Nyt olen jotenkin ottanut tuon ajatuksen vielä lähemmäs itseäni; olen vilpittömästi onnellinen että sain tuntea hänet, olla hänen äitinsä vieläpä! Ja miten valtavan arvokas asia on, että teimme ja tykkäsimme toisistamme niin paljon. Vaikka harmittaa hänen puolestaan, hän menetti niin paljon, lopulta mehän sen menetyksen koimme. Peetu ei osannut haaveilla lapsista, tulevasta ammatista, ensi kesän reissuista. Hän menetti koko elämänsä, mutta ei tiedä sitä, ei tiennyt sitä viimeisellä hetkelläänkään. Me menetimme elämän hänen kanssaan, mutta saimme niin paljon! Niin monta korvaamatonta hetkeä tuon pienen ihmisen kanssa, niin monta muistoa joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Ja vaikka paljon unohtaisin, paljon tulen muistamaankin. Varsinkin sen tärkeimmän; rakkauden joka oli vain minun ja Peetun.