sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Yksinäisyys

Tätäkin kirjoitusta olen miettinyt muutaman päivän, voinko sitä edes kirjoittaa. Ystävät ovat olleet korvaamattoman tärkeitä tämän surutaipaleemme alkumatkalla, mutta nyt on alkanut tuntua erilliseltä ja vähän yksinäiseltä. Haluan kuitenkin jo nyt korostaa, että yhtäkään ystävistäni en vaihtaisi pois enkä kellekään ole loukkaantunut mitenkään erikseen.

Kokonaisuutena kuitenkin tuntuu hiukan pahalta, että harva kyselee enää kuulumisia. Ymmärrän sen, senkin takia että alussa en osannut oikein vastata mitään. Enkä kyllä osaa edelleenkään. Tätä samaahan se on, vaihtelevassa määrin ahdistusta, ikävää, musertavaa surua ja muita sekalaisia ainesosia. Ymmärrän senkin, että oma arki vie mennessään, niin se on minullakin vienyt jo monta vuotta. Alkuaikoina sanoin, että voin heittämällä nimetä parikymmentä numeroa, joista minulle vastattaisi yötä päivää ja oltaisi valmiit auttamaan. Tiedän, että noista numeroista vastattaisiin yhä ja autettaisiin, sikäli tilanne ei ole muuttunut. Enkä edes kaipaisi  jatkuvaa kyselyä voinnistani. Olen kuin pikkulapsi: en itsekään tiedä mitä haluan, mutta otan oikeuden kiukutella kun en saa sitä.

Meidän surumme (kyllä, puhun siitä yhtenä yksikkönä vaikka kyseessä on kaksi ihan erillistä prosessia) ei ole lähimainkaan ohi. Ehkä ei vielä edes alkanut kunnolla. Vaikka kaikki surevat omaan tahtiin eikä tämä ole määrämittainen tapahtumaketju, monella tuntuu puolen vuoden kohdalla olleen vaikeinta. Siihen mennessä ystävät ovat surreet oman surunsa ja jatkaneet elämäänsä. Ja niinhän sen kuuluukin olla! Ei kukaan voi kantaa koko maailman murheita loputtomiin, ei edes ystävän. Mutta surevasta se tuntuu kurjalta; näinkö pian meidät ja lapsemme unohdettiin? Alussa myötätuntoa satoi joka paikasta, nyt pölypilven laskeuduttua olemme vain me ja surumme. Vaikka tiedän, että meitä usein ajatellaan monessa paikassa, ajatus kantautuu tänne asti harvemmin ja harvemmin.

Meidänhän tämä menetys ja suru kuitenkin on. Siitäkin huolimatta, että joidenkin myötäelämisen tunnen voimakkaammin. Te tiedätte keitä olette ja te olette pelastusrenkaani. Mutta yksinhän me tässä joka tapauksessa olemme, olemme olleet alusta asti. Ei kukaan voi tätä meidän puolestamme "hoitaa", vaikka monet ovat toivoneetkin että voisivat edes hetkeksi ottaa tämän taakan harteiltamme. Enkä sitä keneltäkään odottaisikaan; itsehän sen riskin olemme ottaneet kun lapsen halusimme. Se paketti otetaan kokonaisena, kaikki rakkaus, huoli, vaiva ja pelot. Meidän kohdalla pelko kävi toteen, ei se ole kenenkään vika emmekä voi olettaa, että joku muu joutuisi asian puolestamme kantamaan. Eikä tietenkään voikaan.

Mutta silti. Kuten sanoin, en tiedä itsekään mitä ystäviltä edes haluaisin. En jaksaisi joka päivä analysoida päivän kuntoa kuitenkaan. Tuntuu vain todella erilliseltä. En saa otettua yhteyttä ihmisiin, mutta mielelläni kuitenkin kavereita tapaan. Ja kun tapaan, haluan puhua Peetusta. Muistakin asioista, mutta myös Peetusta, hänen kuolemastaan ja surusta. Ei se "vaihe" ole ohi eikä tule olemaankaan. Haluan vitsailla ja nauraakin, en tulla kohdelluksi pelkkänä suruhahmona. Mutta en halua, että Peetua unohdetaan ikinä, hänen elämäänsä eikä kuolemaansa.

Välillä tuntuu, että meidät nähdään taas vain vauvan vanhempina. Toleranssini on vielä todella huono, kun meille puhutaan siitä miten helppoa yhden lapsen kanssa olisi tai miten vaivalloista/kallista kahden lapsen perheessä eläminen on. Nyökkäilen ja hymähtelen oikeissa paikoissa, mutta tekisi mieli huutaa että vaihtaisin tämän siihen hetkenä minä hyvänsä, maksaisin vaikka välistäkin mitä pystyn. Joskus on varmasti toisin, mutta tällä hetkellä en jaksaisi kuunnella valitusta useamman lapsen tuomista vaivoista. En tosin välttämättä myöskään hehkutusta siitä, miten ihanaa on kun on useampi lapsi. Vahvuuteni ei ole niin vahvaa vielä.

Ystävät siellä, toivon ettette loukkaannu. Tiedän, ettette tarkoita pahaa. Uskon, että moni teistä on yhä neuvoton sen suhteen, miten ottaisi yhteyttä tai mitä sanoisi. Mutta luvatkaa ettette unohda meitä ja Peetua. Arki vie mennessään enkä teitä siitä syytä. Mutta kun saadaan aikaiseksi tavata, kuten ollaan kymmenesti puhuttu, niin muistakaa että Peetu on ollut olemassa ja hän on kuollut. Muistakaa, että meillä on yhä vaikeaa ja suru tulee mukanamme kun tavataan. Istuu olkapäällä silloinkin kun nauretaan. Ja ennen kaikkea, tämä on minulle todella tärkeää; pitäkää Peetu olemassa sydämissänne ja puheissanne. Kiitos siitä, ja siitä että kuitenkin olette siellä vaikken aina sitä tuntisikaan.



22 kommenttia:

  1. Täällä ollaan Teija, vaikka kaukana ja varmaan etäisenä ollaankin. Mietin tuossa itseasiassa yksi päivä, että onkohan tämä enää normaalia miettiä teitä joka päivä, vaikka ei olla viime vuosina niin tekemisissä oltukaan. Mutta ei sille nyt mitään mahda. Mielessä ootte ja pysytte, vaikka mitä tekisi. :) Ehkä moni (kuten minä) on ajatellut antaa teille tilaa ja aikaa surra, vaikka se on varmasti suurimman osan ajasta täysin päinvastaista kuin toivotte. Osa (kuten minä) ei varmaan tiedä mitä puhuisi tai lähinnä kuinka paljon haluatte Peetusta puhua. Suru kun on niin yksilöllistä pirullisuudessaan. Meidän tavatessamme ol n varmaan vähän pihalla ja anteeksi, jos tapani mukaan olen päästellyt sammakoita suustani. Vaikka en Peetua livenä ehtinyt tavata, kulkee hän aina teidän mukana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että ollaan mielessä, vaikka se ehkä teille miettijöille onkin raskasta. En todella tarkoittanut sua tai ketään yksittäistä kaveria muutenkaan, enkä ainakaan huomannut mitään sammakoita meidän treffeillä. :) Olet varmasti ihan oikeassa, ettei moni tiedä miten suhtautua koko asiaan, enkähän mä itsekään tiedä miten haluaisin että siihen suhtauduttaisi! Tämä ei siis tosiaan ollut mikään kritiikki ja siksi mietinkin pitkään että kirjoitanko edes, mutta kun kerran päätin olla täällä rehellinen niin menköön sitten tämäkin. Paljon odotan että päästään uudelleen tapaamaan täällä etelässäkin! <3

      Poista
  2. Voi Teija ja myös Jussikin. Olette ajatuksissa melkein päivittäin. Edelleen sanat ovat vähissä tai tuntuu ettei osaa sanoa "oikeita asioita". Ehkä ne sanat saavat muotonsa ajan kuluessa. Siltikin Jarkon kanssa puhuimme, että teidät pitää ehdottomasti kutsua kesällä mökille saunomaan. Tulette koko perheen voimin, Peetu muistoissa mukana ja Seela söpöläinen pitää nähdä ensimmäistä kertaa ihan livenä 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tullaan! Kiitos kun ajattelette meitä. <3

      Poista
  3. Itkuparku ja surku 💔
    Rakastan teitä, meidän perheessä Peetua ei koskaan unohdeta, eikä sinua ja Jussia, mutta senhän sä tiedätkin. Henkäys kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että siihen voin luottaa. Rakkaita tekin! 💕

      Poista
  4. Täällä ollaan konkreettisesti ja sydämessä aina te kaikki ��. Pian taas nähdään ��

    VastaaPoista
  5. Olette meidän tuntemattomienkin ajatuksissa ihan joka ikinen päivä ❤ en osaa muuta sanoa kuin voimia ja
    jaksamista koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä minä osaa sanoa kuin kiitos että ajattelette meitä ja luette tätä blogia. ❤

      Poista
  6. ❤️

    Kuolemaa ei ole
    Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
    Minä olen minä, Sinä olet sinä.
    Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.
    Kutsu minua tutulla nimelläni.
    Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla,
    miten ennen puhuit.
    Älä käytä erilaista äänensävyä,
    älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
    surulliseen puhetapaan.
    Naura kuten aina nauroimme pikku jutuille,
    joista nautimme yhdessä.
    Leiki, hymyile, ajattele minua,
    rukoile puolestani.
    Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
    niin kuin se on aina ollut,
    puhukaa minusta ilman kliseitä,
    ilman varjojen häivää.
    Elämä tarkoittaa kaikkea.
    Se on sama mitä se on aina ollut,
    katkeamaton jatkuvuus.
    Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
    vaikka olen poissa näkyvistäsi.
    Odotan sinua, välimatkan päässä,
    jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana.
    Kaikki on hyvin.
    Henry Scott Holland

    Tämä kirjoitus toi minulle joskus lohtua. Ehkä se tuo sitä vähän sinullekin. Vaikka uskot ja ajattelet kuolemasta toisella tavalla. Uskon ja toivon olevani yksi niistä ystävistä, jonka tiedät olevan täällä. Meillä Peetu on mukana päivän leikeissä ja illan koitteessa. Meillä muistetaan vaalia jokaista arvokasta hetkeä. Minä arvostan sinua. Ja rakaskin olet ❤️ Ensi viikolla nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olethan sinä yksi niistä tärkeimmistä. ❤ Tosi kaunis teksti, sopii myös mun ateismiin hyvin. Peetu on täällä meidän ympärillä ja siellä nurkan takana, juuri siksi että häntä ajatellaan ja rakastetaan yhä.

      Poista
  7. Mielessä olette ❤️ -RL

    VastaaPoista
  8. Jaksamista teille edelleen. Kun tässä mummona hoitelen 1,5 v Selmaa, niin välillä tuntuu, että pitää vaan päivä kerrallaan olla onnellinen, että lapset säilyy hengissä- niin monta vaaraa onpi eessä. Ja kun te tulette mieleen, tulee samalla muistelleeksi kaikkia muitakin tän Hämäläisen suvun poismenneitä; jos kuoleman jälkeen on jotakin, niin on siellä sukulaisia Peetusta huolta pitämässä (Mimmi-mummo ainakin leipoo hänelle keitinpiirakoita ja mustikkapiirakkaa - kysy vaikka Sessiltä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi muistaa, että valtaosa lapsistahan säilyy hyvinkin hengissä. Se vaan hämärtyy hetkeksi, kun perusturvallisuus järkkyy näin kaamealla tavalla. Jos siellä toisella puolella jotain sattuu olemaan, niin porukkaa siellä kyllä on. Juuri tänään mietin, että vuosi sitten Peetu sai Matti-isoenoltaan synttärilahjaksi lahjakortin. Ja nyt käytin sen kortin, vaikkei antajaa eikä saajaa ole enää täällä niin uskomatonta kuin se onkin. Kiitos kun luet!

      Poista
  9. Hämmästyn edelleen ajatustemme samankaltaisuudesta: voisin allekirjoittaa tekstisi sanasta sanaan. Hienoa, että uskalsit kirjoittaa näin avoimesti (ja jälleen niin kovin kauniisti) todella vaikeasta asiasta. Juuri nämä vaikeat asiat ja tunteet on niin valtavan tärkeä kirjoittaa ylös. Niiden sanominen vaatii rohkeutta, mutta rohkeuden mukanaan tuoma arvo on mittaamaton. Ei tämä matka kaunis ole, ja se on tärkeää kuvata juuri itsensä ja teidän näköisenä, jotta se palvelee kaikkia - sinua, teitä, muita, myös minua. Kiitos, että annoit taas sanoja tunteilleni. Jälleen on vain todettava: ihanaa, että kirjoitat.

    Täällä jatkan samaa matkaa yllättävän samoin askelin - et ole yksin, jos se lainkaan lohduttaa. Kirjoittamisesi ansiosta Peetu elää minunkin, tuntemattoman, mielessä. Ja tulee elämään luultavasti vielä hyvin, hyvin pitkään, niin syvälle olette osuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ehkä ensimmäinen kirjoitus joka vaati rohkeutta omastakin mielestäni. En kuitenkaan halua ketään läheistä loukata tai kritisoita, omalla tavallaan kaikki ovat tärkeitä. Mutta kun rehelliselle linjalle lähdin, niin koitan sitä tässäkin ylläpitää. Kiva kun olet siellä. ❤

      Poista
  10. Mielessä olette ja pysytte <3 Kyläänkin saa tulla koska vaan :)

    VastaaPoista
  11. Sormeni eksyvät näppäimille jo ties kuinka monennen kerran, eikä minulta löydy nytkään niin järkeviä ajatuksia, jotka voisin ymmärrettävästi pukea sanoiksi.

    Luin kaikki blogipostauksesi, osa niin valtavien kyynelten lävitse, että piti tarkistaa lukemani vielä uudemman kerran.

    On vaikeaa hahmottaa tunteesi, joita koet nyt Peetun kuoleman jälkeen, kun minut pelkkä kirjoitustesi lukeminenkin suorastaan halvaannuttaa.

    Kirjoitat kauniisti ja uskon tästäkin olevan apua jollekulle, Peetun tarinasta ja teidän kamppailusta surua vastaan, sen hyväksymisestä ja sen kanssa elämisestä.

    Toivon teille tulevaisuuteen yhä enemmässä määrin aurinkoa ja valtavasti voimia aivan mielettömän kauniin pojan menettämisen johdosta.

    Sytytän Peetulle kynttilän ja menen pyyhkimään kyyneleeni, sekä vaalimaan yhteisiä hetkiäni omien lasten kanssa. Voi luoja kuinka arvokkaita ne ovatkaan.

    ❤️ Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei apua, huomasin vasta nyt tämän kommenttisi, vaikka on minulle täytynyt siitä aikanaan täytynyt tulla ilmoitus. Kiitos kauniista sanoistasi ja siitä että luet. Luin kommenttisi monta kertaa, se tuo kyyneleet silmiini. <3

      Poista