Muistolaatikko

Pikkuhiljaa olen keräillyt Peetusta muistuttavia tavaroita yhteen paikkaan. On niitä toki muuallakin, joka paikassa ja ihan hirveästi, mutta laatikkoon valikoin sellaisia tavaroita jotka haluan säilyttää yhdessä paikassa, jotka jotenkin kiteyttävät Peetun elämän. Ne suosikkivaatteet ja -lelut, askartelut, kaksivuotiskortit ja osanottokortit samassa sydäntäsärkevässä pinossa. Varmasti sinne vielä kuukausien varrella tulee tipahtelemaan muutakin tavaraa, varsinkin kun Peetun vaatteita on vielä lainassa muualla.

Olen myös antanut Peetun leluja kavereille ja kokenut sen todella hyväksi. Aluksi vähän mietin mitä vastaanottaja lahjasta tuumii, kuolleen lapsen leluista. Mutta ainakin minulle suoraan annettu palaute on ollut ihan päinvastaista; ystävät ovat arvostaneet sitä, että saavat omalle lapselleen Peetusta jonkun muiston. Mitäpä minä itse niillä kaikilla tekisinkään, mielelläni jaan tavaraa muualle ihan käytännön syistä ja ennen kaikkea siksi, että noista tavaroista Peetu tullaan muistamaan muuallakin.

Pohjana muistolaatikolle oli vauvamuistot, joita molemmille lapsille kokosin. Ensimmäistä vaippakokoa, ihan pieniä vaatteita, tutteja, syntymäonnittelukortteja. Peetun laatikosta tulee koko elämän summaava, sitä en onneksi tiennyt kun aloitin laatikkoa aikanaan koota.

Lempileluista laatikossa on itseoikeutetusti traktori ja maitokärry, kaivinkone, trukkilava, "pappan auto" ja Skotlannin reissulta hommattu lentokone (joka aiheutti äänillään minulle lentopelkoisena sydämentykytyksiä alkaessaan yhtäkkiä mölytä lentokoneessa). Mummi toi viimeisenä iltana Peetulle pikkuauton, jolla hän ei ehtinyt edes leikkiä, mutta jota piti kädessään vaikka olikin kovin heikkona. Leluista tuo auto koskettaa ehkä eniten, koska se muistuttaa niistä viimeisistä hetkistä, mutta se kuuluu tuohon laatikkoon siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi. Mukaan oli tietenkin laitettava myös "lahjamuski" eli kukkakimppua ja lahjapakettia pitelevä Smurffi, jonka Peetu usein valitsi päiväunille kaverikseen. Paloautotarra muistuttaa lääkärikäynnistä, yhdestä monista korvatulehdusreissuista. Ville Viikinki -tarrat saatiin laivalta viime marraskuussa ja pehmoleluista Muumipappa, pupu ja jääkarhu olivat kaikkein siisteimmät. 

Vauva-ajoista muistuttaa raskausajan bolakoru ja tutti. "New in town" -myssy oli sekä Peetulla että Seelalla päässään sairaalasta kotiutuessa. Barca-tossut ostettiin häämatkalta aikanaan, kun lapsista vasta haaveiltiin. Ihana merimiespuku tuli "Skotlannin perheeltäni", jossa olin aupairina pieni ikuisuus sitten. Kirjasuosikkeja olivat luukkukirjat, muun muassa tämä paljon luettu Metsäkirja. Syntyessään pikkusisko toi Peetulle Piipaa-kirjan, josta tosin äänet hävisivät parin viikon aktiivisen lukemisen jälkeen. Nimpparikortti on viime kesältä Peetun rakkaalta "Pii-tädiltä" ja se oli tärkeä kortti, koska siinä oli Muumi toisella puolella ja kaivinkonetarra toisella.

Vaatteista rakkaimmat olivat ruutuhousut, samanlaiset kotihousut kuin iskällä. Sen kaivuripaidan lisäksi, joka yllään Peetu tuhkattiin, suosikkipaita oli tietenkin "takkoripaita" eli vihreä traktoripaita. Vauva-ajoista muistuttavat "Upee ukkeli" -body, nimiäisjuhlien kauluspaitabody ja pari muuta paljon käytettyä. Lisäksi mukana on Jussin lempivaatteet Peetulla (Madridin peliasu) ja mun suosikki viime kesältä (ruutushortsit ja kravattipaita). Pii-täti toi Glasgow-paidan tuliaisena ja "Asekki" eli Aleksi-setä hommasi Peetulle yksivuotislahjaksi keltaisen Peetu-paidan, jonka selässä luklee "Aleksin kummipoika". Lisäksi pinkasta löytyy kaksivuotisjuhlien valkoinen pikeepaita, autosukat ja Skotlannista ostettu "Totally handsome just like daddy" -kuormuripaita.

Peetun askartelutkin siellä on, hoitopaikassa tehdyt. Lempparini on varmaan isänpäiväkortti viime syksyltä.

Tietysti siellä on myös adressit, osanottokortit, hautajaiskukkien kortit ja osanottokukkien mukana tulleet viestit. Valtava pino! Itku on taattu kun niitä lukee läpi, mutta samalla mietin miten moni on Peetua surrut ja miten moni hänet tulee muistamaan. Se on minulle tärkeintä yhä edelleen; että Peetua ei unohdeta, että niin valtava joukko muistaa hänet aina.

Muumi-tikkarin Peetu sai leikkipihalla viime kesänä, muttei saanut syödä sitä heti koska oli ruoka-aika, jonka jälkeen se yksinkertaisesti unohtui. Löysin sen pari viikkoa sitten kesäkassin pohjalta. Vihlaisi. Joskus aikanaan otan käsilaukustanikin sen yhden kiven sinne talteen. Kaikenmoista muutakin laatikkoon varmasti vielä päätyy, ainakin nyt minulla on paikka sille kaikelle.

Tavaroiden tutkiminen ja valikoiminen tuntuu lämpöiseltä vaikkakin tietysti surulliselta ja haikealta. Peetu tuntuu olevan lähempänä, kun noita tavaroita hipelöi. Rahalliselta arvoltaan täysin mitätön läjä tavaraa, mutta tunnearvoltaan ehkä mittaamattomampi kuin mikään muu taloudestamme löytyvä esine.