Hautajaiset

Viikko sitten Peetu haudattiin. Oloni ei ole ratkaisevasti muuttunut suuntaan tai toiseen (toisin sanoen en ole vielä Romahtanut), mutta jonkinlainen rauha joka laskeutui heti hautajaisten jälkeen on säilynyt. Jotain on saatettu loppuun, asiat ovat nyt niin kuin ne tulevat olemaan. Hautakivi saapuu aikaisintaan huhtikuussa kun routa on sulanut, sopivasti Peetun kolmevuotissyntymäpäivän kieppeillä. Toivottavasti tämä sydämeni routakin alkaa silloin sulaa, edes hiukan.

Kun nyt saimme kuvat siunaustilaisuudesta, kerron hautajaisista hiukan enemmän. Meillä oli pari "pääpiirrettä", joiden varaan tilaisuutta lähdettiin rakentamaan. Ensinnäkin halusimme Peetun tuhkattavan; jotenkin ajatus kokonaisesta lapsesta kylmässä maassa tuntui liian pahalta. En tosin myöskään antanut itseni kovin paljon velloa mielikuvissa siitä, mitä tuhkaus käytännössä tarkoittaa. Toisekseen halusimme uurnanlaskun siunaustilaisuuden yhteyteen, joten vaikka se ei kirkon käytäntönä yleisesti olekaan, Peetu siunattiin tuhkauksen jälkeen. Uurna oli myös sielulle lempeämpi vaihtoehto kuin metrinmittainen arkku. Lapsiamme ei ole kastettu emmekä usko Jumalaan kirkon oppien mukaan (vaikka Kaapon seilaustarinaa voidaankin pitää omanlaisenaan taivas-versiona), joten emme halunneet tilaisuudesta kovin uskonnollista. Toivoimme, että tilaisuus olisi pähkinänkuoressa nopeasti ohitse. Tiedän, että monet ystävät olisivat halunneet olla mukana, mutta pidimme tilaisuuden pienenä, emmekä halunne et sinne "ylimääräisiä" tuskallisia elementtejä kuten kehtolauluja, Peetun lempiruokia, leluja tai Prinsessalle-kappaleen tyyppisiä lauluja. Kenties joskus kadun tätä "persoonattomuutta", mutta nyt tuntui että tilanne on tarpeeksi paha jo itsessään. Ehkä joskus pidämme Peetulle muistojuhlan, jossa voimme kokoontua ystävien kanssa muistelemaan Peetua ja syömään nakkeja ja suklaavanukasta, sitten kun tämä pahin pimeys väistyy. Olenkin sanonut, että Peetussa oli niin paljon persoonaa, että se kestää vähän persoonattomammat hautajaiset.

Viime lauantaina siis kokoonnuimme parinkymmenen läheisimmän kesken Kärsämäen kappeliin, jossa Peetu siunattiin. Pelkäsin, etteivät jalkani kanna, kun tuli kukkalaitteen laskemisen aika. Kantoivatpa kuitenkin ja sain jotenkuten sanottua sen, mitä halusimme sanoakin; rakastamme sinua ikuisesti, kauniita unia. Itku tuli, kun sain luovutettua tempoilevan pikkusiskon kummitädilleen ja pääsin keskittymään tilaisuuteen. Niin kauniita kukkia, niin tuskaisen surullisia ilmeitä, itkeviä leikkikavereita... Oikeastaan se ainoa osa, joka kristillisessä siunauskaavassa sopii myös ateistin mieleeni, jäi toimituksesta pois koska olimme niin pyytäneet. Mielessäni kuitenkin ne sanat lausuin; "maasta olet sinä tullut ja maaksi olet sinä jälleen tuleva". Tilaisuus loppui Rydmanin Niin kaunis on maa -lauluun, joka kosketti syvältä.

Pukeutumistauon jälkeen Jussi kantoi poikansa haudan äärelle. Laskimme uurnan yhdessä sinne, minne emme mukaan pääse. Peetun hoitokaveri heitti mukaan "pyhän traktorikirjan", jota kukaan muu ei saanut lukea Peetun nähden ja jota hän itse selaili pitkiä aikoja hoitopäivän aikana. Minullekin hän hoitopäivien aamuna ilmoitti menevänsä ensiksi lukemaan traktorikirjaa. Nyt sitä kirjaa ei tosiaan enää lue kukaan muu, sen sai Peetu mukaansa.

Kaikkiaan tilaisuus oli kaunis ja toimitti asiansa. Peetun kummivanhemmat jäivät meille yöksi, mikä oli todella (taas kerran paremman sanan puutteessa) mukavaa. Puhuimme Peetusta ja kaikesta muusta, itkimme ja nauroimme, mietimme mitä kaikkea olemme vuosien varrella yhdessä kokeneet. Seuraavana päivänä kävimme vielä haudalla parinkymmenen ystävän kanssa, jotka halusivat jättää Peetulle kukkatervehdyksen. Oli koskettavaa, että he kaikki uhrasivat osan sunnuntaipäivästään vain halatakseen meitä ja piipahtaakseen haudalla. Tässä vielä kiitos teille kaikille, jotka olitte hautajaisissa, jotka muistitte meitä kukin ja kortein, ja jotka olette muuten vain piipahtaneet viemässä haudalle kynttilän tai sytyttäneet Peetulle kynttilän jossain muualla. Kuten olen sanonut monesti; te pidätte nenämme vedenpinnan yläpuolella.

Kuvat: Kuvataivas / Rami Nummelin