Pohdintoja

Viime päivinä olen miettinyt seuraavia asioita:

- miten Peetu ei ikinä oppinut polkemaan lelutraktorilla
- mikä käytöksessämme on johtanut kuolinpäivänä ensihoidon tekemään lastensuojeluilmoitukseen (ja kiehunut)
- miten Peetu olisi nauranut pikkusiskon yrityksille päästä etenemään lattialla (kyllä vain, kohta meillä taas pitää kiirettä!)
- miten mielelläni olisin sittenkin ollut saattelemassa poikaani putkitukseen ja pitänyt kädestä "humautuksen" alkaessa vaikuttaa, itkenyt pari raskasta äidin kyyneltä kuitenkin tietäen, että kaikki on hyvin
- että Peetu ei nähnyt tätä lumiaurojen ja "takkoreiden" kavalkadia, niin paljon kuin hän niitä odotti
- miten kauan menee, että tämä raskas olo hellittää edes vähän; ettei jokaisessa ilon hetkessäkin ole läsnä suuri paino harteilla
- että ensi kesänä ei sitten mennäkään Muumimaailmaan, rannalle, Zoolandiaan, Särkänniemeen, Ruotsiin, föri-laivalla syömään jätskiä eikä Seikkailupuistoon kahlaamaan
- miten arvokas asia on, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä jotka välittävät eri tavoillaan
- että eihän Peetu käynyt meitä moikkaamassa ison, ruman hämähäkin muodossa eilisiltana. Se meinaan oli tosi ällöttävä ja sille kävi aika huonosti.
- että Peetu saa 3-vuotissynttärilahjaksi hautakiven. Mieluummin olisin ostanut koko rahalla pikkuautoja tai legoja.
- jos joku olisi kuukausi sitten sanonut minun olevan jotakuinkin järjissäni kuukausi lapseni kuoleman jälkeen, en olisi uskonut

Olen kaivannut näitä juttuja:
- sitä, että meillä on kaksi lasta (ihan täällä fyysisesti olemassa, tuhoamassa, uhoamassa, nauramassa)
- sitä, että Peetulta sai suukon koska vain. Vaikka liikennevaloissa odotellessa, kun oltiin menossa jumppaan vähän myöhässä. Tai kaupassa kesken ostosten. Vaikka hänellä olisi ollut juttu kesken. "Suukko äitille", ja sen sai aina.
- pissarinkulaa lastenhuoneen matolla, kun Peetu istui potalla hiukan väärinpäin
- sitä, miten Peetu sanoi "väämpinpäin"
- Peetua
- sitä, että on normaali olo, eikä alakuloinen, ahdistunut, lohduton, surullinen
- sitä, miten kesällä olisi menty Muumimaailmaan, rannalle, Zoolandiaan, Särkänniemeen, Ruotsiin, föri-laivalla syömään jätskiä ja Seikkailupuistoon kahlaamaan
- yövalojen loisteessa lastenhuoneessa tuhisevaa pientä miestä, uupuneena päivän touhujen jäljiltä
- sitä, kun lastenhuoneesta kuului aamulla "äitiiiii! Peetu heräsi, tule avaaman verkot!"
- se ilme, kun tehtiin jotain meille suht vaivotonta, mutta Peetulle mahtavaa (mentiin Mehukattimaailmaan tai syötiin banaani evääksi puistossa)
- sitä, miten saatoin kaapata Peetun syliini ja rutistella sitä, kuunnella kikatusta
- neuvolakäyntiä polleana siitä, miten taitava ja suloinen poika minulla on
- ylipäätään kulkemista ihmisten ilmoilla polleana taitavasta ja suloisesta pojastani
- sitä, miten illalla koti hiljeni vilkkaan päivän päälle ja laittelin tavaroita paikoilleen odotellen hetkeä, jolloin pääsen istumaan sohvannurkkaan ja katsomaan telkkaria; kun olo oli hyvällä tavalla väsynyt
- sitä, kun aamulla sai päättää mitä Peetu laittaa päälleen
- sitä, kun joka päivä joutui imuroimaan hiekkaa eteisen lattialta
- Lasten Liikunnan Ihmemaata sunnuntaisin
- niitä silmiä, poskille laskeutuvia ripsiä, täydellistä naamaa
- Peetua, Peetua, Peetua...